SSK

Esittely

Hajajätevesihuolto-hanke edistää 1.1.2004 voimaan tulleen talousjätevesiasetuksen tavoitteita kehittämällä toimivia jätevesien käsittelymenetelmiä haja-asutusalueelle, minne usein ei viemärilaitoksen viemäriverkosto yllä. Pohjois-Karjalassa on haja-asutusalueella noin 39 000 kiinteistöä, joista noin 16 000 on asuinrakennuksia ja 23 000 loma-asuntoja. Arvioiden mukaan näistä yli puolella on jätevesien käsittelyjärjestelmät lähivuosina kunnostamisen tarpeessa. Saneerattavan järjestelmän tulee täyttää talousjätevesiasetuksen mukaiset puhdistusvaatimukset eli yleensä jäteveden orgaanista ainesta (BOD7) on vähennettävä 90 %, kokonaisfosforia 85 % ja kokonaistyppeä 40 % käsittelemättömään jäteveteen verrattuna. Lievennetyillä alueilla sen sijaan järjestelmän tulee täyttää vähintään seuraavat puhdistusvaatimukset: BOD7 80 %, kokonaisfosfori 70 % ja kokonaistyppi 30 %.

Hankkeen keskeisenä tavoitteena on kehittää haja-asutusalueen jätevesien käsittelyä muun muassa tutkimalla eri puhdistamotyyppien toimivuutta. Hankkeen tarkoituksena on toimia puolueettomana tiedon tuottajana ja levittäjänä haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien toimivuudesta ja tuloksista sekä edistää laitevalmistajien tuotekehitystä. Tavoitteena on myös yleisen jätevesitiedon välittäminen ja kiinnostuksen herättäminen haja-asutusalueen kiinteistöillä jätevesien käsittelyjärjestelmien kuntoon saattamiseen.

Suomen Salaojakeskus Oy:n hallinnoima hanke palvelee haja-asutusalueen asukkaita, alan yrittäjiä ja kuntien viranomaisia.  Hankkeen rahoitus tulee Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kautta EU:n rakennerahastosta Itä-Suomen EAKR-ohjelmasta. Lisäksi hanketta rahoittavat alueen kunnat ja alan yritykset.

Hanke toimii Pohjois-Karjalassa ensisijaisesti rahoitukseen osallistuvien kuntien alueella ja toissijaisesti myös muissa maakunnan alueella sijaitsevissa kunnissa.

 

 
Copyright 2008 Suomen Salaojakeskus Oy | Powered by Owla